Suunnittelupäällikkö Kim Kiviranta: Monipuolisia tehtäviä tuotannonsuunnittelussa

Kuka

Suunnittelupäällikkö Kim Kiviranta

Historia

Aloitti Kaslinkilla vuonna 2008

Työnkuva

Tuotannonsuunnittelussa huolehditaan siitä, tuotteet saadaan valmistettua ajallaan asiakkaiden tilausten ja myyntiennusteidemme mukaisesti.

Parasta työssä

Parasta työssä on sen vaihtelevuus. Pienessä tiimissä kaikki pääsevät tekemään monipuolisesti erilaisia työtehtäviä.

Työskentelen Kaslinkilla suunnittelupäällikkönä, eli vastaan tuotannonsuunnittelusta yhdessä tiimini kanssa. Huolehdimme siitä, että saamme valmistettua tuotteet ajallaan asiakkaiden tilausten ja myyntiennusteidemme mukaisesti. Tässä onnistuaksemme varmistamme myös, että tilaamamme pakkausmateriaalit ja raaka-aineet saapuvat tehtaalle oikea-aikaisesti. Iso osa tuotannonsuunnittelusta on puhdasta matematiikkaa: tavoitteena on saada tuotantolinjalle juuri oikea määrä tuotteita ja niiden raaka-aineita – parhaimmillaan mitään ei ole liikaa taikka liian vähän.

Monipuolisia työtehtäviä hyvässä porukassa

Pääpaino työssäni on tuotannon konkreettisessa suunnittelussa, mutta työhöni kuuluu kuitenkin myös paljon kehittämistä ja koordinointia. Teen päivittäistä tiivistä yhteistyötä Kaslinkin tuotannon ja sitä tukevien osastojen kanssa. Lisäksi teen yhteistyötä asiakkaidemme ja tavarantoimittajiemme kanssa.

Parasta työssäni on sen vaihtelevuus. Pienessä tiimissä kaikki pääsevät tekemään itsenäisesti monipuolisia ja vaihtelevia työtehtäviä. Tekeminen myös muuttuu ja kehittyy koko ajan. Meillä on uskomattoman hyvä porukka, jonka kanssa teemme töitä yhteisien päämäärien eteen. Yhdessä selvitään myös haasteista ja stressaavista hetkistä.

Kiireapulaisen pestistä vakituiseen työsuhteeseen

Kaslinkilla yksilöillä on mahdollisuus kehittyä ja siirtyä talon sisällä erilaisiin tehtäviin. Oma työurani Kaslinkilla alkoi henkilöstövuokrauksen kautta tehtynä kahden viikon pestinä varaston kiireapulaisena. Jäin tämän jälkeen töihin varastopuolelle, jossa etenin myöhemmin varastoesimieheksi. Muutamaa vuotta myöhemmin siirryin tuotannonsuunnittelijaksi ja nykyisin työskentelen suunnittelupäällikkönä.

Työhistoriani saman talon eri tehtävissä auttaa ymmärtämään tuotannonsuunnittelun kokonaisuutta: on helpompi aikatauluttaa ja suunnitella tuotantoa, kun tietää konkreettisesti mitä työvaiheita raaka-aineen ja valmiin tuotteen välillä on. Tuotannonsuunnittelusta kiinnostuneille suosittelenkin lämpimästi tutustumisesta myös tuotantoprosessin muihin osa-alueisiin.

Avainasiakaspäällikkö Vesa Nousiainen: Myynti on yhteistyötä asiakkaan kanssa

Prosessinhoitaja Annamari Rosberg: Kaslinkille suoraan koulunpenkiltä

Prosessinhoitaja Vesa Korhonen on vapaa-ajalla triathlonisti

Tekninen päällikkö Miska Autio: Ongelmanratkaisua ja kehittämistä